Siirin Suuri Seikkailu

Anu Marjatta Kainulainen, kuvius
Siirin suuri seikkailu 2012, tarina ja Siiri-hahmo:Sikkestiina, kuvitus: Anu

Siirin suuri seikkailu- kuvitus perustuu tyttäreni keksimään Siiri-hahmoon ja tarinaan Siirin seikkailusta suuressa maailmassa. Siiri on nimittäin niin pieni ja nopea, että sitä on vaikea nähdä. Siiri päätyy vahingossa ketun selkään ja pois tutusta ympäristöstään. Matkallaan Siiri joutuu monenlaisiin onnettomuuksiin, mutta onneksi tarina saa onnellisen lopun.

Siirin Suuri seikkailu on piirretty musteella. Se on mustavalkoinen ja joka kuvasta löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtiaja erilaisia viivoilla ja muilla kuvioilla rytmitettyjä pintoja. Kuvitus kuvien lisäksi ovat myös teksisivut saaneet oman kuvituksen ja myös teksti elää tarinan mukana.

anu kainulaisen kuvitus
anu kainulaisen kuvitus

Siirin suuri seikkailu on ollut myös esillä paikallisen kirjaston lastenosastolla. Näyttelyä varten tarinaa väritettiin iloisilla taustapahveilla ja tarinan hahmot ja maisemat herätettiin henkiin värikkäiden pahvihahmojen avulla.

 Anu Kainulainen kuvitus
Tonttu ja enkeli- jännittävä joulutarina, 2011, tarina ja kuvitus yhteistyössä Anu ja Sikkestiina /story and illustration Anu & Sikkestiina

Tonttu ja enkeli on jännittävä joulutarina, jossa tutustutaan enkeliin, tonttuun, auttavaisiin lapsiin ja päästään siinä tapaamaan myös joulupukkia. Tonttu ja enkeli syyllistyvät itsekehuihin, jonka seurauksena on koko joulu vaarassa. Onneksi auttavaiset lapset muistuttavat, että tärkeintä on yhdessä tekemisen riemu ja joulukin pelastuu.

Tonttu ja enkeli- tarinan kuvitus on tehty sekatekniikalla, siinä on yhdistetty lapsen tekemiä piirroksia, kollaasitekniikkaa ja tietokoneella liitettyjä valokuvia.