12 Halausta











12 halausta on osallistava taideteos, joka muistuttaa meitä pitämään huolta itsestämme, toisistamme ja maapallosta, jolla elämme.
Halaus on fyysisen kosketuksen muoto, jonka avulla voimme osoittaa rakkauttamme, kiintymystämme ja haluamme suojella ja lohduttaa. Halaamisella on todettu myös olevan useita terveysvaikutuksia. Halaaminen voi vähentää stressiä, lisätä onnellisuutta ja hyvinvointia. Halaus voi myös opettaa tuntemaan toisemme ja rakentaa uudenlaista luontoyhteyttä.
12 halausta perustuu perheterapeutti Virginia Satirin ajatukseen, jonka mukaan tarvitsemme päivässä neljä halausta selviytymiseen, kahdeksan halausta ylläpitoon ja 12 halausta kasvuun. Taideteos koostuu 12:sta halaajasta ja niihin liittyvistä halaustehtävistä.
Uskon, että halaamalla lisäämme toivoa ja voimme voimaannuttaa toimintaan.
Kaadetuun puun henki
Oletko koskaan pohtinut millaista olisi olla puu?
Oletko koskaan pohtinut millaista olisi olla puu, joka eräänä päivänä kaadettaisiin?
Miltä tuntuu työntää juuret syvälle maahan, oksat kohti taivasta?
Miltä tuntuisi, jos sinusta tehtäisiin mainoslehtinen, jossa mainostettaisiin tarpeettomia muovihärpäkkeitä ja joka viskattaisiin lukematta roskikseen?
Miltä tuntuisi vieressäsi kasvaneelta puulta?
Mihin lentää lintu, joka on käynyt laulamassa joka aamu oksallasi, jos sinut kaadetaan?
Jos sinulla ei olisi ääntä, jolla kieltää, käsiä, joilla estää, jalkoja, joilla paeta.
Oletko koskaan pohtinut millaista olisi olla puu?















Istuin yksikseni näyttelysalissa, vieressäni kaadettujen puiden henget. Päivä oli ollut vilkas ja näyttelyssä oli vieraillut paljon ihmisiä. Nyt oli hiljaista. Näyttelyn viime hetket olivat käsillä ja olin päättänyt istahtaa vielä hetkiseksi ennen kuin aloittaisin töitten pakkailun takaisin laatikkoihinsa.
.
Havahduin ääneen, joka kuului portaikosta. Saisin vielä viimeisen näyttelyvieraan, ajattelin. Kerrostasanteelle ilmestyi hahmo iäkkään rouvan muodossa. Jalassaan keltaiset kumisaappaat. Kävellen hieman vaivalloisesti, toista jalkaansa ontuen. Päällään ehkä jostain 90-luvulta peräisin oleva tuulitakki, sellainen, jossa on miehustassa kolmion mallinen leikkaus. Päässään harmaitten hiusten peittona kaunis kukkakuvioinen huivi.
.
Ehkä hieman epämääräisestä pukeutumisestaan ja liikkumisestaan huolimatta hahmo eteni päämäärätietoisesti minua kohti. Tai ei minua, vaan kaadettujen puiden henkiä. Ei vilkuillut sivuilleen, ei katsellut muita teoksia. Käveli suoraan katsomaan kaadettujen puiden henkiä.
.
Pysähtyi jokaisen kuvan eteen ja tarkasteli niitä rauhallisesti, keskittyen.
.
Seitsemännen ja viimeisen kuvan jälkeen kääntyi minua kohti, katsoi minua suoraan silmiin, nosti vasemman käden sydämensä korkeudelle ja sanoi: tämä kosketti.
.
Tämän jälkeen kääntyi, käveli suoraan kohti portaita ja hävisi.
.
Olen melko varma, että jätti jälkeensä metsän tuoksun, ehkä suopursun ja hennon kanervan.
.
Metsänhenki.